Heipat..

Nää tulee nytte taas tälläin ihan putkeen mutta mulla ei oo oikein ollu aikaa kirjottaa aikasemmin näitä..

Mutta siis lähettiin Rogerssista maanantai aamuna tai oikeestaan joskus kahentoista aikaan suunnilleen.. Sillon aamulla mää heräsin joskus kuudelta jo ku olin sopinu naapureitten kaa et meen sanoon niille haeipat ennenku ne lähtee kouluun (ne molemat siis opiskelee koko kesän) Niin se nainen lähti jo joskus siinä kuuden jälkeen ja sen kaa ei sitte ihan hirveesti ehitty siinä mitään ku sillä oli kiire. Mutta sitte se mies lähti vähän myöhemmin niin mulla oli siinä vähän enenpi aikaa jutella sen kaa. Ja sitte se niitten pikkutyttö oli vielä nukkumasa niin ei viittitty herättää sitä siinä. Mää ihan vähäsen aikaa jäin hengaileen sen miehen kaa ennenku sitte sen piti rueta valmistautuun kouluun.. Siitä jäi tietty heti sellanen haikee fiilis mutta menin sitte vie hetkeks vähän lepään ja no sitte toi mun sisko lähti siinä joskus seittemän jälkeen ku sillä oli joku työ koulutus sillon aamusta heti. Niin se oli kyllä ihan kamala kattoo ku se ajo pois meijän pihasta ja mulla on nytte jo ollu ihan kamala ikävä sitä koko ajan.. Meistä tuli ihan himo läheisiä ja ihan parhaita kavereita!! Sen jälkeen vaan pakkailtiin loppuun ja kannettiin tavaroita mun huoneesta pois ja kävin suihkussa ym. JJa sitte kävin vähän ulkona käveleen ja muutenki olin hetken mun huoneessa. Ja ku mää menin yksin sinne mun tyhjään huoineeseen niin mää vaan aloin itkeen tai oikeestaan olin muutenki koko sen aamun itkeny. Mutta siinä tuli sillain  aika tyhjä olo ja ku on asunu siellä niinku kymmenen kuukautta niin ei sitä nyt voi noin vaan jättää. Ja se näytti aika samalata ku sillon ku tulin tänne.. sitte meijän piti lähtee siitä pikkuhiljaa lähteen. Noi äiti ja iskä ja sisko hyvästeli nää aikasemmin ja meni jo autoon istuun ja odottaan ja jätti mut vie sinne sisälle sillain että voidaan ihan rauhassa sanoo heipat. Se oli vaikeinta mitä mää oon varmaan ikinä elämsääsni tehny. Tai siis ei sitä voi sillain kuvailla ei sanat riitä kertoon kuinka kamala se oli. Vaikka me kaikki tiedetäänki että mää meen sinne vielä uudestaan monta kertaa ja neki ehkä saattaa tulla suomeen mutta kumminki ku tän vuoden aikana on tullu osaks perhettä ja tosi läheiseks niin oli jotenki ihan kamala sanoo heipat. Ja vaikka siitä on vaan viikko ku sanottiin ne heipat niin tuntuu ihan ikuisuudelta ja silt ettei oltais nähty pitkään aikaan. Ja nytte jo on ihan hirvee ikävä kaikkia. Niin siitä me sitte lähettiin ajaan St Louista kohti ja jätettiin Rogers (koti) taakse..