Joku aika sitte joku kysy multa siitä että onko mulla ollu koti-ikävä ku en oo täällä hirveesti siitä kirjottanu niin voisin siitä nyt vähän kertoo. Elikkäs joo on ollu koti-ikävä :D ei mitenkään sillain kamalasti tai usein mutta aina välillä.
Eniten oli viime syksynä ku kaikki oli uutta ja outoo niin välillä tuli ikävä kotiin ja kaikkee tuttua ja "turvallista". Ja ite huomasin että aina jos oli vaikka vähän stressaantunu koulun tai jonku muun takia niin tuli siihen samaan sitte myös ikävä. Siinä ihan alussa ku tulin tänne niin ei ollu niin ikävä ku kaikkee tapahtu koko ajan ja kaikki oli niin hienoo. Mutta sitte joku kuukauden tai parin pasta ku oli enemmän kotiutunu ja alko normi arki niin se tuli vähäsen ikävä. Ja sitte ku ei ollu vielä oikein löytäny sitä omaa kaveriporukkaa ja niitä hyviä kavereita vaan oli enemmän just sellatteita moikkaus tuttuja koulussa ja muuallaki. Ja ku mun enkku olis siis tosi huono ku lähin tänne jotain 6-7 niin se oli kans aiak turhauttavaa ku ei osannu sanoo kaikkee mitä halus eikä aina ymmärtäny mitä toiset sano mulle. Mutta se että yritti vaan parhaansa eikä stressannu siitäkään niin se auto. Ja mää menin aina jutteleen momin kanssa sillon ku oli ikävä. Tai sitte sen siskoille. Tai memelle. Niillä on ollu ennenki vaihtareita niin nää tiesi sillai "mitä odottaa". Mutta puhuminen siis helpotti aina. Ja välillä juttelin sinne kotiin suomeenki perheen ja kavereitten kanssa. Yleensä se auto, joskus tuli ehkä vähän vaan enemmän ikävä :D Ja siis kyllä mulla viime syksynä oli pari kertaa sillain että olin vaan valmis lähteen kotiin ja luovuttaan (joo äiti en ikinä kertonu sitä sulle ;D) mutta sitte vaan ajattelin kaikkia niitä hyviä juttuja mitä mulle oli jo tapahtunu ja mitä vielä vois tapahtua ja kaikkee kuinka iso ja hieno mahdllisuus tää mulle oli niin sitte olin vaan sillain en kyllä luivuta vielä! Ja neki oli vaan sellatteita hetken mielijohteesta tulleita että en enempää ku pari tuntia ees ajatellu koko asiaa ku kaikki oliki jo taas hyvin. Ja niinku sanoinki jo niin sillon ku oli paljon läksyjä ja kokeita ja muita koulujuttuja niin tuli helpommin ikävä. Ja sitte välillä on ollu hetkiä millon kaikki amerikkalainen on ärsyttäny kaikki tavat ja varsinki ruoka! Mutta niistäki on päässy nopee yli :D Eikä ikinä oo ollu ku ehkä päivän kerrallan ikävä ja muutaman kerran vaan. Tai siis kyllä mulla on ikävä kaikkia teitä! Älkää nyt käsittäkö mua väärin mutta tarkotan nyt sellasta vähän kovempaa ikävää :D Ja toi kaikki oli siis enne joulua joskus syksyllä.
Nyt keväällä ja muutenki joululoman jälkeen ei oo ollu kertaakaan sellanen ihan mahdoton ikävä. Ku tää vuosi on alkanu väheneen niin oon vaan ollu sillain nytte ei oo aikaa ikävöidä ku yritän vaan nauttia tästä mun vuodesta vielä ku voin. Ja koulunkaa kanssa oon ottanu aika paljon (kröhömm toooosi paljon, huomattavasti..) rennommin :D niin ei oo ollu koulustressiä oikeestaan ollenkaan enää joulunjälkeen. ja nytte ku enkkuki sujuu, tai siis en kyllä mistään kieliopista tiiä enää yhtään mitään :D mutta puhuminen ja ymmärtäminen on toooosi paljon helpompaa niin se on kans auttanu ettei oo tullu niin helposti ikävä tai mitään. :D
Tiivistettynä siis vielä että on ollu ikävä mutta siitä on selvinny puhumalla ja vaan ottamalla rennosti ja jatkamalla matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti